Olen sirpaleina ja minä olen säröinä. Vaikka pimeydessä en pystyssä yksin pysykkään, ovat peilaavat kuvat eheinä. Matkustan monasti ennen nukahtamista aikoihin ja päiviin eilisiin. Niihin hyviin ja huonoihin muistoihin jotka ovat perustani nykyisyydelle niinkuin tämä päiväni huomiselle.  En ole mikään elävä ihme, en ole se tieteen aikakone. Olen vain ihminen joka yössä murehtii ja haaveilee yrittäen elää paremmin hetkensä kuin ennen.

On haavoja niin monia jotka helpolla voivat aueta ja saattaa veren, kyyneleet virtaamaan. On tunteja jotka haluaisi kuluttaa olemalla muualla ja minuutteja joihin toivoisi halausta. Sekuntti sekunnin jälkeen tuskallisesti aikani kulkee kohti aamua jolloin tiedän voivani aloittaa kaiken uudelleen ja taas ensi yönä havahtua valveisiin, aaveisiin pahojen aikojen.

Tässä mä alastomana makaan, tässä on mun kotini. Täällä olen turvassa kunnes löydän sydämestäni rohkeutta ja voin antaa tuulen minut mukaansa ottaa, halki maaseutujen ja kylien kuljettaa. Kerään itseeni uskoa, kasvatan henkisiä purjeita jotta minä ehkäpä jo ylihuomenna kauaksi pääsisin ja sydämeesi löytäisin tieni.

Etsi siis enkeli se vintillä piilossa oleva vanha takorautainen lyhtysi ja vaikka ruoste sen loistoa ja kauneutta himmentää. Jätä se siihen kuistin reunalle sykkimään majakkana mulle pimeään. Jotta kun olen valmis aloittamaan matkani, kotiin ja luoksesi löydän pitkän ja kivisen tieni. Ole valmiina ensiavun kera, sillä on niin paljon aukeavia haavoja vielä paikattavana että tarvitsen sinun tukea. Että joskus en enään öisin itkisi ja pelkäisi, vaan kanssasi ennen nukkumaan menoa hengittäisin.

Hyvää yötä sairaan kaunis ja pelottava maailma...